Tutustu jäseniimme

Kirjoittaja:

Julkaistu:

Tässä yksi meistä:   Jari, 34, tuo työn ääntä Siilinjärveltä

Miten olet lähtenyt mukaan Siilinjärven sosialidemokraattien toimintaan?

– Minua kysyttiin mukaan kuntavaaliehdokkaaksi viime vaaleihin ja päätin lähteä silloin mukaan. Aikaisemminkin olen seurannut yhteiskunnallisia asioita sekä kuntatasolla että valtakunnallisesti. Kuntavaaliehdokkuus oli myös kannanotto.

 Työssään Siilinjärven Yaran pääluottamusmiehenä Jari Pitkänen aloittaa toisen kautensa. 
Miten omassa työssäsi on näkynyt nykyhallituksen tekemät monet työelämän heikennyksien vaikutukset?

-Olen nähnyt työntekijöiden motivaation heikentymistä.  Tiedän että työntekijät ovat sitoutuneita ja haluavat tehdä työnsä hyvin. Esimerkiksi KIKYn aikaansaama vuosityöajan pidennys on heikentänyt työhyvinvointia ja työilmapiiriä.

Mitä muutosta odotat tulevien eduskuntavaalien myötä?
Nykyisen oikeistohallituksen työehtojen jatkuva heikentäminen loppuu kun hallitus vaihtuu. Tämä on erittäin tärkeä muutos jota myös minä odotan. Työelämään saadaan tasapainoa takaisin, myös työnantajapuolella uskon työrauhan olevan toivottua.

Miten näet päätöksenteon Siilinjärven kunnassa
Lapsiperheen isänä haluan Siilinjärvellä huomioitavan päätöksenteossa lasten ja nuorten olosuhteet muun muassa perusopetuksessa ja varhaiskasvatuksessa ja kehittämällä lapsivaikutuksien arviointia.

Mitä ajatuksia nykyisenä kunnanvaltuutettuna? 
Siilinjärven pitää huolehtia elinvoimaisena kuntana palvelujen ylläpidosta ja palvelutason säilyttämisestä -myös vetovoiman säilyttämiseksi. Uuden 2019 hallituksen myötä myös kunnan talouteen voi tulla positiivisia vaikutuksia kun hallituspohja vaihtuu ja kuntien valtionosuuksien leikkuriin saadaan tehtyä korjauksia.

Jari Pitkänen, 34, pääluottamusmies, kunnanvaltuutettu

Tule mukaan porukkaamme, jokainen omalla tavallaan yhteisten asioiden äärellä! Liity helposti netissä