Haluan toivottaa kaikille Hyvää Joulua ja uutta vuotta.
Toivottavasti kukin on tahollaan pysynyt terveenä, eikä pandemia ole mullistanut liikaa arjen kulkua. Olemme joutuneet muuttamaan totuttuja tapoja ja yhteydenpito on siirtynyt enemmän sähköisten välineiden avulla käytäväksi.
Pyrimme kuitenkin mahdollisuuksien mukaan järjestämään myös yhteisiä tilaisuuksia.
Kuntavaalit ovat taas takana ja uudet päättäjät niin kunnissa kuin ylikunnallisilla paikoilla ovat aloittaneet kautensa. Siilinjärven SDP sai paljon luottamusta kuntavaaleissa ja siitä olen tyytyväinen ja kiitollinen äänestäjille. Aktiivinen ja yhteistyökykyinen työ palkitaan.
Historialliset ja tärkeät ensimäiset aluevaalit ovat ovella. Tulevat aluevaltuutetut tulevat päättämään ihmisten arkeen paljon vaikuttavista asioista. On hyvä muistaa, että valtuutetut päättävät koko Pohjois-Savon alueen palveluista, ei pelkästään oman kunnan. Tulevat aluevaltuutetut päättävät miten ja missä sote-palveluja järjestetään. Meidän oman yhdistyksen ehdokkaiden ajatuksia voi käydä lukemassa netissä siilinjarvi.sdp.fi kohdasta ajankohtaista.
Äänestetään aktiivisesti viimeistään 23.1.!
Yhteistyöterveisin: Jukka Tuppurainen, Siilinjärven Sosialidemokraatit ry puheenjohtaja
