Päivähoito on kokonaisuus

Kirjoittaja:

Julkaistu:

Päivähoito on kokonaisuus jossa jokainen tekee merkityksellistä työtä. 

Monessa keskustelussa ja mediassa on tullut esiin erittäin selkeästi, että varhaiskasvatukseen tarvitaan vakaopettajia lisää, jotta tilanne alalla paranisi. Vakalastenhoitajat ovat myöskin niitä, jotka ovat suurimman osan lasten kanssa läsnä ja antavat turvaa, hoivaa, huolenpitoa ja ohjaavat toimintaa lapsille päiväkodeissa. Varhaiskasvatuksessa alkaa  olla myös pätevistä lastenhoitajista pulaa. Lastenhoitajienkin pitäisi tuntea ammattiylpeyttä omasta ammatistaan. Mutta esillä ovat usein vakaopettajat joiden pedagogiset asiat on nostettu tärkeimpinä asioina päiväkodin arjessa. Yhtä tärkeää on myöskin lastenhoitajien tekemä huolenpito ja perushoito, sekä heidän ryhmänohjaustaidot. Pätevät vakaopettajat on iso ja arvokas resurssi ryhmässä, mutta kaikki ovat yhtä tärkeitä varhaiskasvatuksessa työskennellessä. Aika moni lastenhoitaja kelpaakin opettajapulan takia yhä useammin kuitenkin epäpäteväksi opettajaksi opettajan paikalle. Joten kyllä se homma rullaa heiltäkin tarvittaessa. Joskus jopa epäpätevänä opettajana toimiva lastenhoitaja saattaa olla pedagogisesti enemmän kartalla, kuin pätevä opettaja. Näinkin on saattanut käydä. 

Asioiden ei ainakaan pitäisi mennä siihen suuntaan, että varhaiskasvatuksessa päiväkodeissa hoitajat, opettajat ja sosionomit riitelevät keskenään siitä kuka ansaitsee enemmän arvostusta. Kukaan ei ole toistaan parempi tai arvokkaampi. Jokaista tarvitaan. Ei kannata lähteä kollegoiden kanssa kilpasille. Ollaan yhdessä tärkeä tiimi ja tiiminä tukemassa, opettamassa ja hoivaamassa lapsia. Unohtamatta laitoshuoltajia, siistiöitä, kiertäviä kasvattajia, avustajia ja apulaisia. He tekevät myös erittäin tärkeää työtä, jotta kaikilla olisi terveellinen ja siisti ympäristö olla, ruokahuolto ja pyykkihuolto pysyvät toiminnassa ja tarvittaessa kasvatushenkilöstö saa myös apukäsiä hektisiin tilanteisiin ja ryhmään apua avustajilta. Hekin ansaitsevat kiitoksen, sekä arvostuksen ja ovat yhtä tärkeitä timanttisia ammattilaisia. Päivähoito on kokonaisuus jota pitää kasassa kaikki ne ihmiset jotka siellä työskentelevät. Teette tärkeää ja merkityksellistä työtä ihan jokainen.

Milla Ollikainen, pääluottamusmies JHL 135

kunnanvaltuutettu