Yhdistyksen johtokunta lähetti kirjoituksen 28.3. Uutis-Jouseen liittyen SDP.n pois sulkemiseen sunnuntain vaalipaneelista. Yhdistyksemme on sunnuntaina torilla 31.3. klo 11.30-14, tervetuloa teltallemme keskustelemaan ehdokkaiden kanssa! Paikalle on saapumassa
11.30-13 Tuula Väätäinen
12-14 Tiina Kaartinen, Anne Aholainen ja Jarno Tervakoski
Mihin putosi SDP?
”Vanha kunnon vaalipaneeli” -otsikko kiinnitti huomiomme Uutis-Jousessa 14.3. Tarkemmin luettuna kävi ilmi, että Siilinjärvellä 31.3. olevan vaalipaneelin pitkästä osallistujalistasta puuttui kokonaan sosialidemokraattien ehdokas. Hämmästyimme tietysti ja lähetimme lehteen viestin kysymyksellä, miksi ei ole ehdokasta sosialidemokraateilta.
Vastauksena oli, että kukaan puolueemme ehdokkaista ei asu nyt Siilinjärvellä taikka Maaningalla. Uutis-Jousen lukijakunta kun pääasiallisesti asuu edellä mainituilla alueilla. Lehti siis tietää, ettei esimerkiksi Maaninkalaiset tunne kuopiolaista ehdokasta ”omakseen”. Emme usko siilinjärveläisten, maaninkalaisten tai kenenkään muunkaan ajattelevan, että kansanedustajaksi pyrkivä ajaisi vain oman asuinpaikkakunnan asioita. Kansanedustajan tulee nimensä mukaisesti edustaa koko kansaa, ei vain pientä osaa siitä.
Varsinkin eduskuntavaaleissa asioita on tarkasteltava laajemmalla näkökulmalla, maakunnallisesti, ylimaakunnallisesti, valtakunnallisesti – ja myös globaalisti. Vaalikelpoisuuden mukaan ehdokas on eduskuntavaaleissa riippumaton kotikunnastaan.
Nämä asiat ovat kansalaisille tärkeitä ja niitä halutaan kuulla omaa ehdokasta valitessa. Uutis-Jousen kriteerien perusteella vaalipaneelikelpoisuus on riippuvainen nykyisestä asuinpaikasta. Lehti on valinnut puolensa, mikä ei edusta tasapuolista ja avointa journalismia. Se että jätetään paneelista pois iso puolue, joka vielä edustaa kannatusmittausten kärkeä, ei ole myöskään kuulijoiden etu. Yhdistyksemme mielestä vaalipaneeliin olisi tullut kutsua mukaan myös SDP:n ehdokas. Pidämme lehden linjaa tarkoitushakuisena, syrjivänä ja huonona lukijoiden palveluna. Toivotamme vaalipaneelin yleisön käymään teltallamme, jossa heidän kanssaan keskustelevat kaksi kuopiolaista, lapinlahtelainen ja leppävirtalainen ehdokas jotka kuuntelevat yli kuntarajojen.
Siilinjärven Sosialidemokraatit ry, johtokunta

