ETU-LUOKKA MYRSKYN SILMÄSSÄ

Kirjoittaja:

Julkaistu:

Kunnanvaltuutettumme Anniina Hynysen kirjoitus Uutis-Jousessa 13.12.2018

 

ETU-LUOKKA MYRSKYN SILMÄSSÄ

Siilinjärvellä tietyt tahot pyrkivät hakemaan säästöjä siten, että Etu-luokka lakkautettaisiin. Risto Daavitsainen (sd.) teki kunnanhallituksessa tästä muutosesityksen ja se onneksi hyväksyttiin. Tätä aiemmin Reijo Räsänen (sd.) teki vastaavan esityksen sivistyslautakunnassa. Siilinjärven kunnanvaltuusto käsitteli 10.12.2018 ensi vuoden talousarvion eikä kukaan esittänyt enää Etu-luokan lakkauttamista.
Etu-luokka on toiminut Siilinjärvellä vuodesta 2009 ja sille on ollut koko ajan tarvetta. Tälläkin hetkellä Etu-luokkaan on jonossa monta oppilasta.
Etu-luokan lakkauttaminen ei olisi tuonut säästöjä pidemmän päälle. Päinvastoin. Kaikille oppilaille on kuitenkin järjestettävä oppimisen tuki eivätkä koulun omat tukitoimet ole aina riittävät. Lisäksi Etu-luokka ehkäisee myös opettajien uupumista.
Oppiminen ei ole kaikille aina yhtä helppoa. Ja kun sieltä kelkasta tipahtaa, pahimmillaan syrjäytyminenkin on mahdollista. Syrjäytyneen nuoren auttaminen vaatii sekin yhteiskunnalta taloudellisia resursseja.
Kaikissa kunnissa ei ole Etu-luokkaa. Siilinjärveltä on jopa käyty kertomassa muissa kunnissa tästä Etu-luokkasysteemistä. Kiinnostusta on riittänyt.
Etu-luokka on merkittävä vetovoimatekijä Siilinjärven muuttovoittokunnalle. Tästä oppimisen tuesta on saatu hyviä tuloksia ja onneksi tämä Etu-luokka saa säilyä kunnassamme.

Anniina Hynynen
yrittäjä
kunnanvaltuutettu (sd.)