Ehdokkaamme kirjoitus Uutis-Jousi 6.5. Koulutusuudistus on suuri uudistus tulevaisuuden kannalta

Kirjoittaja:

Julkaistu:

Monet tutkimukset osoittavat, että tunne- ja vuorovaikutustaitoja voi oppia ja niillä on merkittävä osuus yksilön elämän kehittymiseen.

Koulutusuudistus on suuri uudistus. Koulutuksen sisällön kehittäminen on myös kunnan mahdollisuus, joka tulee hyödyntää. Mihin koulutus tähtää? Hyvä elämä lienee riittävän laaja määritelmä tavoitteelle!

Tavoitteeseen tulee pyrkiä oikeilla oppisisällöillä: mitä tulisi oppia! Osaaminen elämään saavutetaan suurelta osin koulussa, perheen ja muun lähiympäristön merkitystä unohtamatta. Peruskoulun oppisisällöissä tiedon oppimisella on ollut suuri osuus. Taitojen oppimiseen on omat aineensa.

Nykyään vuorovaikutustaidot ovat kuitenkin keskeisin osaamisen alue, jota elämä kokonaisuudessaan ja erityisesti työelämä edellyttää. Vuorovaikutustaitojen osaamista on pidetty asiana, joka opitaan kaiken muun ohella ja jokainen omalla tavallaan. Tuota osaamista ei siis ole keskeisesti ja erikseen opetettu koulussa eikä se ole omana aineena. Pitäisi kyllä olla! Monet tutkimukset osoittavat, että tunne- ja vuorovaikutustaitoja voi oppia ja niillä on merkittävä osuus yksilön elämän kehittymiseen. ”Ihmeelliset vuodet”- hankkeessa on saavutettu hyviä tuloksia perheissä, joiden lapsilla on ollut vaikeuksia tunteiden ja käyttäytymisen hallinnassa. Tunne- ja vuorovaikutustaitojen oppimisessa koulun yhteistyö perheiden kanssa onkin erittäin merkittävää. Työelämän keskeisimpiä osaamisvaatimuksia ovat hyvät vuorovaikutustaidot, ei vain työn tekniset taidot raportoi EK:n Oivallus – raportti, jossa oli tutkittu osaamista, jota koulutuksen tulisi edistää! Suomessa on tehty kokeiluja, joissa tunne- ja vuorovaikutustaitojen sisällyttäminen omana kokonaisuutenaan koulun oppisisältöihin on tuonut hyvinvointia kouluun ja kiusaamista on kokeiluluokilla ollut paljon vähemmän kuin yleisesti kouluissa. Koulujen omien kokeilujen ohella mm. Me – säätiö ja Mieli ry ovat tuottaneet hankkeissaan positiivia raportteja kokeiluista. Koulun tulee muuttaa sisältöjään nykymaailman tarvetta vastaaviksi, vaikka se vaatii muutoksia totuttuun!

Risto Daavitsainen, kuntavaaliehdokas SDP