Tuoreen kuntavaaliehdokkaamme kirjoitus Savon Sanomien mielipidepalstalla 5.11.2020
Kansakunnan jakautumista monessa maassa
Yhdysvaltain presidentinvaalikampanjan yhteydessä on tullut esille, että ystävien ja perheenjäsenten väliset ihmissuhteet ovat jopa katkenneet liittyen siihen, kannattaako henkilö Donald Trumpia vai Joe Bidenia.
Suomessa vastaavaa on nähty vajaa sata vuotta sitten, sisällissodan aikana. Naapurivaltioissa Venäjällä ja Virossa on ilmennyt vastaavaa. Sofi Oksasen kirjoja lukemalla saa konkreettisen käsityksen, miten perheen piirissä ei ollut luvallista eikä turvallista ilmaista mielipiteitään, jos ne poikkesivat valtion virallisesta politiikasta. Valtion viholliseksi ei kukaan halunnut leimautua. Kyse oli viime kädessä oman hengen säilyttämisestä.
On tosi yllättävää, että tämä kansan kahtiajakautuminen on tänä päivänä todellista totta myös rapakon takana, Yhdysvalloissa.
Presidentinvaalien lopputulosta odotellaan. Toivotaan, että tuo vaalin lopputulema ei enää pahentaisi ihmissuhteita perheissä ja työpaikoilla. Eihän tuossa maassa kuitenkaan sisällissotaa käydä. Kyllähän meillä Suomessakin on kyetty unohtamaan punaisten ja valkoisten välinen sota ja jatkamaan yhtenäisenä kansakuntana.
Tuulikki Hynynen
Siilinjärvi
